Minea on suomalainen naisen etunimi. Nimi on peräisin Mika Waltarin vuonna 1945 ilmestyneestä teoksesta Sinuhe egyptiläinen, jossa esiintyy Minea-niminen kreetalainen papitar. Waltarin on arveltu muodostaneen nimen Kreetan tarunomaisen kuninkaan Minoksen nimen pohjalta. Mineaksi kutsutaan myös erästä ortodoksisessa kirkossa käytössä olevaa jumalanpalvelustekstien kokoelmaa.
Vuoden 2019 loppuun mennessä nimi Minea on annettu 4 217 naiselle ja ainakin kahdelle miehelle. Suurin osa Minea-nimisistä on 2000-luvulla syntyneitä. Ennen vuotta 1940 nimeä ei ollut annettu kenellekään. Vuonna 2010 nimi lisättiin sekä suomen- että ruotsinkieliseen almanakkaan; molemmissa Minean nimipäivä on 11. huhtikuuta.