Scroll top
Takaisin Valtion lippu kuvake

Laina viettää suomalaisen kalenterin mukaista nimipäiväänsä 8.2.

Seuraavan kerran Laina viettää suomalaisen kalenterin mukaista nimipäiväänsä 8.2.2025.

Aikaa seuraavaan suomalaisen kalenterin mukaiseen nimipäivään: .


Suomenruotsalaisen kalenterin mukaista nimipäivää ei löytynyt nimellä Laina.


Väestötietojärjestelmän nimitietoja nimellä Laina

  • Laina etunimisiä naisia on 1 059 kappaletta.

  • Laina nimen ranking naisten etunimenä on 384.

  • Laina on muuna nimenä 444:lla naisella.

  • Laina nimen ranking naisten muuna nimenä on 515.

Näytä kaikki suomalaiset nimet


Wikipedia tietoja nimellä Laina:

Laina on suomalainen naisen etunimi. Laina on 1800-luvulla suomalaisuusaatteen vaikutuksesta syntynyt nimi. Nimestä kuvastuu ajatus lapsesta Jumalan lahjana, mutta siihen samalla sisältyy kasvatusvastuu. Laina tunnetaan myös Virossa. Nimeä ehdotettiin ristimänimeksi jo 1865 ja se esiintyi Kansanvalistusseuran kalenterissa 1882. Suomen almanakassa Laina on ollut vuodesta 1908. Suosituimmillaan nimi oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Vuosina 1964–2019 Laina oli väestötietojärjestelmän mukaan nimenä 10 480 naisella. Suurin osa heistä on syntynyt 1900-luvun alkupuolella.

Lue lisää Wikipediassa