Folke on Pohjoismaissa miehen, mutta Saksassa naisen etunimi. Nimi on lyhentymä saksalaisista Volk -alkuisista nimistä, joissa esiintyvä sana Volk merkitsee kansaa tai väkeä. Nimi on ollut käytössä jo keskiajalla.
Suomessa nimi Folke on vuoden 2019 loppuun mennessä annettu Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 690 henkilölle. Folken nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 27. tammikuuta.