Eija on naisen etunimi. Nimi on todennäköisesti muodostettu hengellisessä kielessä, muun muassa eräissä virsissä esiintyvästä huudahduksesta eijaa. Eijan nimipäivä on ollut almanakassa vuodesta 1950 lähtien 19. helmikuuta. Ortodoksisessa kalenterissa nimipäivä on 9. marraskuuta. Suomessa nimi Eija on 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 24 611 naiselle ja alle kymmenelle miehelle. Pääosa Suomen Eijoista on syntynyt 1950–1960-luvulla. Eniten ensimmäiseltä etunimeltään Eijoja on Suomessa syntynyt vuonna 1955. 1990-luvulta lähtien nimeä on annettu enää ani harvoin. Ruotsissa Eija oli vuoden 2018 lopussa etunimenä 1 301 naisella. Norjassa Eija on etunimenä 27 naisella.