Wolfgang viettää saksalaisen kalenterin mukaista nimipäiväänsä
31.10.
Seuraavan kerran Wolfgang viettää saksalaisen kalenterin mukaista nimipäiväänsä
31.10.2024.
Aikaa seuraavaan saksalaisen kalenterin mukaiseen nimipäivään: .
Wikipedia tietoja nimellä Wolfgang:
Wolfgang on saksalainen miehen etunimi. Nimi on alkujaan muodostettu muinaissaksan sanoista wolf, joka merkitsee sutta, ja gang, joka merkitsee kulkemista, muinaisina aikoina varsinkin käymistä taisteluun.
Keskiajalla nimen teki suosituksi Pyhä Wolfgang, pyhimykseksi julistettu Einsiedelnin luostarin munkki, joka vuonna 971 lähti käännyttämään unkarilaisia kristinuskoon ja joka myöhemmin tuli myös Regensburgin piispaksi. Saksankielisissä maissa nimi on kuitenkin pysynyt suosittuna nykyaikaan saakka lähinnä sen vuoksi, koska se on ollut muutamilla huomattavilla kulttuurielämän vaikuttajilla, joista tunnetuimpia ovat olleet säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart, mutta myös kirjailija Johann Wolfgang von Goethe. Saksassa Wolfgang on nykyisinkin yksi suosituimmista miehen etunimistä.
Suomessa nimi Wolfgang on jäänyt harvinaiseksi. Almanakoissa se on esiintynyt vain muutamana vuotena 1700-luvulla: ensin 1705–1706 31. lokakuuta, Pyhän Wolfgangin muistopäivänä, sekä myöhemmin vuosina 1791–1796 15. elokuuta. Nykyään sitä tai mitään sen muunnelmaakaan ole sen enempää suomen- kuin ruotsinkielisessäkään kalenterissa. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan se on 1900-luvun alusta lokakuuhun 2023 mennessä annettu noin 730 henkilölle.