Vanessa on naisen etunimi. Nimen on muodostanut irlantilainen kirjailija Jonathan Swift naisystävänsä Esther Vanhomrighin nimen pohjalta siten, että alkuosa Van saatiin sukunimestä, kun taas loppuosa -essa on muunnos nimestä Ester..
Vanessa on myös amiraaliperhosen suku.
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimi on annettu Suomessa vuoden 2019 loppuun mennessä noin 2 800 henkilölle, jotka melkein kaikki ovat syntyneet vuoden 1960 jälkeen, noin puolet 2010-luvulla. Vanessan nimipäivä on vuodesta 2010 lähtien suomenruotsalaisen ja vuodesta 2015 lähtien myös suomenkielisen kalenterin mukaan 25. helmikuuta.