Markku on suomalainen miehen etunimi. Nimipäivää Markut viettävät 25. huhtikuuta. Markku on muunnos latinalaisperäisestä nimestä Marcus, joka tulee antiikin roomalaisten Mars-jumalasta. Muita Suomessa yleisiä saman nimen muunnelmia ovat Marko ja Markus.
Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan Markku-nimisiä oli merkitty Suomessa väestötietojärjestelmään vuoden 2019 loppuun mennessä kaikkiaan 49 238. Määrässä ovat mukana myös jo kuolleet henkilöt. Lisäksi mukana ovat kaikki Suomessa annetut etunimet, siis kaksinimisiltä kaksi ja kolminimisiltä kolme nimeä, mutta sillä ei Markun osalta ole kovin suurta merkitystä, sillä Markku on harvoin muuna kuin kutsumanimenä. Markkua ehdotettiin lisättäväksi nimipäiväkalenteriin jo vuonna 1879, mutta ehdotus toteutui vasta vuonna 1929. Tämän jälkeenkin nimi pysyi melko harvinaisena yli vuosikymmenen, mutta muutaman vuoden aikana sota-ajasta lähtien se koki poikkeuksellisen nopean suosion nousun. Markku oli suosittu nimi 1940-luvun puolivälistä 1970-luvulle, ja 1950-luvun alkupuolella se oli Suomen toiseksi suosituin pojan ensimmäinen etunimi Karin jälkeen. Eniten Markkuja on syntynyt vuonna 1950, jolloin syntyi 2 287 Markkua. 1980-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin asti Markku oli melko harvinainen nimivalinta, mutta 2010-luvulla sen suosio on kääntynyt lievään nousuun. Lokakuussa 2014 julkaistun tilaston mukaan Markku on Suomen kymmenenneksi yleisin kutsumanimi.
Suomen Kuvalehti pohti keväällä 2024 julkaistussa kansikuvajutussaan humoristiseen sävyyn Markkujen mahdollista kuolemista sukupuuttoon, koska lehden tietojen mukaan vuonna 2023 yksikään vastasyntynyt ei ollut saanut Markku-nimeä.
Markku-nimen kantajilla on oma yhdistys, Suomalainen Markku-liitto, joka on perustettu heinäkuussa 1996 Noormarkussa. Markku-liitto on Suomen suurin etunimiyhdistys noin 1 700 jäsenellään. Vuotuisessa juhlatilaisuudessa 25. huhtikuuta Markku-liiton henkisessä kotipaikassa Porin kaupungin Noormarkun kaupunginosan Söörmarkun kylässä valitaan uusi Vuoden Markku sekä lyödään uudet ”Söör Markut”. 30. elokuuta 2008 Markku-liiton järjestämässä kokoontumisessa Helsingin Senaatintorilla saavutettiin uusi maailmanennätys samannimisten henkilöiden kokoontumisessa yhteen paikkaan. Senaatintorille kokoontui 1 281 henkilöpaperien avulla nimensä todistanutta Markkua. Markut löivät aiemman vastaavan ennätyksen, joka oli Mohammed-nimisten ihmisten kokoontuminen Dubaissa, noin 200:lla. Voidaan ajatella, että tämän ennätyksen lyönnin arvoa lisäsi se, että Mohammed on maailman yleisin etunimi (kymmeniä miljoonia) ja Markku käytössä melkein pelkästään yhdessä noin 5 - 6 miljoonan asukkaan maassa (noin 30 000).
Huhtikuussa 2020 Markku oli sukunimenä 67:llä, Markkunen 17:llä ja Markkula 1 057 henkilöllä.