Nita on Suomessa käytetty naisen etunimi. Monille Nita on englantilainen lyhentymä nimestä Anita tai muista samoin päättyvistä nimistä. Alkuperin nimi on esiintynyt choctaw-intiaaneilla, joiden kielellä Nita merkitsee karhua.
Suomessa Nita-nimisiä henkilöitä on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan ollut vuoden 2019 loppuun mennessä noin 830. Yli puolet heistä on syntynyt 1980- ja 1990-luvuilla. Vuodesta 2015 lähtien Nitan nimipäivä on 22. lokakuuta.