Viktoria viettää virolaisen kalenterin mukaista nimipäiväänsä
22.3.
Seuraavan kerran Viktoria viettää virolaisen kalenterin mukaista nimipäiväänsä
22.3.2025.
Aikaa seuraavaan virolaisen kalenterin mukaiseen nimipäivään: .
Wikipedia tietoja nimellä Viktoria:
Viktoria tai Victoria on latinalaisperäinen naisen etunimi. Alun perin kyseessä on voittajaa tarkoittavan miehennimen Victorius (Victor) naispuolinen vastine, mutta myöhemmin se on käsitetty johtuvaksi suoraan voittoa tarkoittavasta latinan sanasta victoria. Victoria oli myös roomalaisten voiton jumalattaren nimi, mutta kristityissä maissa nimen teki alkujaan suosituksi Pyhä Victoria, 300-luvulla Pohjois-Afrikassa elänyt marttyyri ja pyhimys. Nimi on laajalti Euroopassa ollut vanhastaan yleinen, mutta englanninkielisissä maissa se yleistyi vasta 1800-luvulla, kuningatar Viktorian aikana. Kirjoitettuna Victoria nimi esiintyy muun muassa englannin- ja espanjankielisissä maissa, muodossa Viktoria pääasiassa Saksassa ja Pohjoismaissa.
Suomessa on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan ollut vuoden 2019 loppuun mennessä kirjoilla 3 545 Viktoria-nimistä ja 3 871 Victoria-nimistä naista. Nimeä ei kummassakaan muodossa ole suomenkielisessä kalenterissa, mutta suomenruotsalaisen kalenterin mukaan Viktorian nimipäivä on 22. maaliskuuta.