Miranda viettää kissojen kalenterin mukaista nimipäiväänsä 20.2.
Seuraavan kerran Miranda viettää kissojen kalenterin mukaista nimipäiväänsä 20.2.2026.
Aikaa seuraavaan kissojen kalenterin mukaiseen nimipäivään: .
Wikipedia tietoja nimellä Miranda:
Miranda on naisen etunimi. Nimi on peräisin William Shakespearen vuonna 1611 kirjoittamasta näytelmästä Myrsky. Latinassa ja italiassa mirandus, feminiinimuodossa miranda, merkitsee ihailtavaa, ihmettelemisen arvoista. Nimi tuli Englannissa käyttöön jo 1600-luvulla, myöhemmin siirtolaisuuden myötä myös Amerikassa, mutta on yleistynyt vasta 1900-luvulla.
Suomessa nimi Miranda on Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan annettu toukokuuhun 2025 mennessä 1478 naispuoliselle henkilölle. Nimi on Suomessa suosittu varsinkin romanien keskuudessa. Vuodesta 2015 lähtien Mirandan nimipäivä on suomenruotsalaisen kalenterin mukaan 5. toukokuuta.